Pieksämäen lukion opetusjärjestelyt ovat monimuotoiset ja turvaavat oppilaille mahdollisuuden suorittaa lukio-opinnot 3 vuodessa. Lukion opetussuunnitelman mukaiset valtakunnalliset syventävät/valinnaiset kurssit ja opintojaksot pyritään toteuttamaan kaikissa aineissa. Opetusryhmien koot pidetään saman kokoisten lukioiden keskimääräisellä tasolla.
Lukuvuoden 2022-2023 ylioppilastutkinnon tuloksissa pyritään saavuttamaan valtakunnan keskiarvo. Jatko-opintokelpoisuuden suhteen tavoitteena on, että 90% ylioppilastutkinnon suorittaneista hakee samana vuonna koulutukseen ja vähintään 10% kevään ylioppilaista saa korkeakoulupaikan todistusvalinnalla.
Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto jatkuu
Lukuvuoden 2022-2023 aikana otetaan käyttöön uuden opetussuunnitelman opinnot toisen vuosikurssin opiskelijoille ja kehitetään ensimmäisen vuoden opintojaksoja edellisen vuoden kokemusten ja palautteen pohjalta. Uuden opetussuunnitelman sujuva käyttöönotto ja opetuksen kehittäminen opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti on lukuvuoden tärkein toiminnallinen tavoite.
Opetussuunnitelma on laadittu koulukohtaisten valinnaisten opintojen osalta joustavaksi. Tuntijakoon on varattu mahdollisuus eri oppiaineiden valinnaisille opinnoille ja yhteistyöopinnoille. Valinnaisia opintoja ja opetussuunnitelmaa kehitetään opiskelijoilta saadun palautteen ja tarpeiden mukaisesti vuosiluokka kerrallaan.
Opetussuunnitelman perusteissa on määritelty myös opiskelijan oikeus erityisopetukseen lukio-opinnoissa sekä lisäksi oikeus jatko-ohjaukseen lukion suorittamisvuotta seuraavan vuoden aikana. Lukuvuoden 2022-2023 aikana kehitetään ohjauksen ja erityisopetuksen käytäntöjä saatujen kokemusten ja palautteen pohjalta.
Lukio-opetus on järjestettävä niin, että jokaisella lukiolaisella on halutessaan mahdollisuus saada kokemusta korkeakouluopiskelusta ja mahdollisuus kehittää kansainvälistä osaamistaan sekä työelämä- ja yrittäjyysosaamistaan. Yhteistyömuotoja näiden osaamisten toteuttamiseksi kehitetään lukuvuoden 2022-2023 aikana kaikkien oppiaineiden opetuksessa mahdollisuuksien mukaan.
Valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa muutetaan lukio-opintojen rakennetta siten, että opinnot on jaettu erimittaisiin moduuleihin (1-3 opintopistettä), joista rakennetaan erimittaisia opintojaksoja joko oppiaineen sisällä tai usean eri oppiaineen yhteisenä opintojaksona. Lukuvuoden aikana kehitetään oppiaineiden välistä yhteistyötä ja yhteisiä opintojaksoja opiskelijoilta saadun palautteen, tarpeen, kokeilujen sekä toisista lukioista saatujen hyvien käytäntöjen perusteella. Samoin kehitetään temaattisia opintoja sekä lukiodiplomeja.
Oppivelvollisuuden laajentuminen tuo muutoksia toimintakulttuuriin
Syksyllä 2022 lukionsa aloittavat ovat pääsääntöisesti oppivelvollisia, kuten edellisenä lukuvuonna aloittaneet. Oppivelvollisuuden laajentuminen tuo oppilaitokselle uusia tehtäviä oppivelvollisten ohjaus- ja valvontavastuun muodossa. Huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön muotoja ja käytänteitä kehitetään yhteistyössä kotien ja opiskelijoiden kanssa. Perinteisesti lukiosta ollaan oltu yhteydessä huoltajiin, kun tulee ongelmia. Jatkossa koteihin ollaan yhteydessä riittävän ajoissa, ettei tule ongelmia. ”Oppivelvollisuuslukion” toimintakulttuurin kehittäminen on toinen lukuvuoden kehittämiskohde.
Lukuvuoden aikana tullaan toimimaan hyvässä yhteistyössä TUVA-koulutuksen järjestäjien kanssa. Tavoitteena on varmistaa joustavat ja saumattomat siirtymät oppilaitosten välillä, niin että jokainen oppivelvollinen löytää kykyjensä ja vahvuuksiensa mukaisen opiskelupaikan. Yhteistyötä ja toimintakulttuuria Etelä-Savon ammattiopiston kanssa yhteisissä tiloissa rakennetaan pienin askelin koulun arjessa mm. erilaisilla teemapäivillä jne.
Hanketoiminta
Pieksämäen lukion kansainvälinen hanketoiminta jatkuu lukuvuonna 2022-2023 kahdella uudella hankkeella. HOPE-Helping our Planet Earth -projektissa tutustutaan kumppanimaiden pahaimpiin ympäristökasvatuksen käytäntöihin ja opetellaan tekemään ympäristön kannalta parhaita valintoja sekä yksilön että koulun tasolla. Ympäristöteemaa pohditaan ja tutkitaan mm. energian, veden ja ruokavalion näkökulmista sekä koko koulun toiminnan tasolla. Pieksämäen lukio koordinoi HOPE -projektia. Suomen lisäksi projektissa on mukana Espanja, Turkki ja Romania.
Mahdollisesti syksyllä 2022 käynnistyy myös toinen ympäristöaiheinen Erasmus+ -projekti STEPs Towards Ecological Planet, missä mukana on Suomi, Turkki, Kroatia ja Espanja. Projektissa syvennetään ymmärrystä ilmastonmuutoksen syistä ja seurauksista. STEP -projektiin liittyy myös opettajille suunnattua koulutusta ympäristö- ja ilmastoaiheista.
Koronan kanssa on tultava toimeen
Lukuvuoden 2022-2023 tavoitteena on saada koulutyö sujumaan mahdollisimman normaalisti lähiopetuksessa huomioiden viranomaisten suositukset ja ohjeet kulloisessakin koronatilanteessa.
- Opetusta koskevissa järjestelyissä otetaan huomioon tartuntavaara ja siihen liittyvät terveysviranomaisten ohjeet. Kaikessa toiminnassa pidetään huolta hyvästä hygieniasta.
- Opintoretkien, kasvomaskien ja vierailujen suhteen toimitaan voimassa olevien terveysturvallisuusohjeiden mukaan.
- Mikäli kouluyhteisön jäsenellä on sairastumiseen viittaavia oireita, hänen tulee pysyä kotona ja hakeutua testiin.
Poikkeusoloissa mahdollisesti syntyneen oppimis- ja hyvinvointivajeen jälkihoitoa jatketaan Opetushallituksen rahoittamilla monipuolisilla tukitoimilla. Lukuvuoden mittaan pyritään vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja panostetaan ryhmäytymiseen sekä pyritään toteuttamaan opintoretkiä ja mahdollistamaan erilaiset vierailijat oppitunneilla. Opiskelijoiden opintojen etenemistä ja poissaoloja seurataan systemaattisesti sekä tarvittavia tukitoimia kehitetään ja tarjotaan aktiivisesti.
Lukuvuosi 2022-2023Pieksämäen lukion opinto-opas1.8.2022